Innostuin Uuden vuoden kunniaksi kokeilemaan (viimeinkin) mmf-massaa. (Ohjeita mm. Puhkipalanutta-blogissa sekä Mansikkamäessä)

Tein mielestäni ihan pienen satsin (1/3 Puhkipalanutta-blogista löytyvästä ohjeesta), ja sitäkin sai taiteilla ihan riittävästi. =D Vaahtikset olivat EuroShopperin, jotain riemunkirjavia, siispä massasta tuli nättiä punertavaa... Yritin vähän elintarvikeväreillä värjäillä valmista massaa. Se vasta oli sottaista puuhaa! Ensin tein massasta pienen pallon johon painoin kolon, koloon tiputin väriä (minulla oli sekä apteekin jauhevärejä, että kaupan nestemäisiä) ja sitten vaan vaivattiin pallukka ja värit tasaisiksi. Ja lopuksi pelattiin veden ja tomusokerin kanssa, että satiin massa taas muotoiltavaan kuntoon...

Täytyy kyllä sanoa, että tuo muovailu oli kivaa ja rentouttavaa. Ja epäilenpä, että tätä materiaalia kokeillaan toistekin! Käytössä minulla oli tavallinen pyöreä piparimuotti (halkaisija n. 6 cm) sekä pari sydämenmuotoista piparimuottia. Lisäksi oli tietysti kaulin (puinen), silikoninen leivonta-alusta (tosi näppärä, suosittelen!!!), meikkisiveltimiksi tarkoitetut siveltimet (pyöreä varsi viimeistelyyn ja sudilla sai töpöttää värijauhetta ja tyynyllä sivellä vettä "liimaksi") sekä sokerina pohjalla, Ullanunelmasta ostamani muotoilutyökalut.

Ensimmäinen aiheeni ei varmaan ole kenellekään yllätys...

1174983.jpg

Pitihän sitä nyt kalloja tehdä... Tuon "törön" tuonne keskelle värjäsin keltaisella elintarvikevärillä. Toiseen kallaan yritin vääntää vähän vartta (sen värjäsin vihreällä).

Sen jälkeen tein ruusuja (parillakin eri mallilla) ja yhden tunnistamattoman kukan... =D

1174984.jpg

Suurin osa ruusuista on tehty kolmesta ympyrästä oheisen kaavion mukaan:

1175046.jpg

Muottina toimii hyvin semmoinen halkaisijaltaa 6 cm piparimuotti. Kolme ympyrää laitetaan vierekkäin siten, että ne ovat 2,5 cm limittäin. Ympyrät rullataan löyhästi, nuoli kuvan alla osoittaa rullaussuunnan. Rulla katkaistaan keskeltä ja pohjat nipistetään kii. Terälehtiä käännellään varovasti ulospäin. Tämä on todella helppo ja yksinkertainen tapa tehdä ruusuja!

Yhden ruusun yritin tehdä "sillai kun kuuluu". Se oli hankalaa! Mutta tuo yllä kuvaamani tapa on todella helppo. Suosittelen lämpimästi!

Ja tuo yksi iso, "tunnistamaton" kukka... Se yrittää olla omenankukka tms-harjoittelua, mutta kun ei ollut tarpeeksi pientä muottia niin... Siis tuosta kukastahan tuli ihan valtava! (Mittaisuhteeksi sanottakoon, että nuo "heteet" ovat hopeakuulia.)Tuokin tapa tehdä kukkia oli ihan kiva, mutta pienempi muotti olis ollut tarpeen...

Tämä askartelu oli kivaa! Näitä tehdään toistekin! (Ja kuten lopputuloksesta huomaa, on syytäkin tehdä... Harjoittelua kaivataan...)