Tämän viikon kurssista innostuneena "pyöräytin" voileipäkakun. Minulla oli sopivasti 20 cm halk. irtopohjavuoka, jota piti testata. (No oli kai kun just ostin...)

1503050.jpg

Ainemääristä minulla ei ole mitään käsitystä, tein vähän summamutikassa tätä kakkua.

Pohjaa varten ostin kaksi (lyhyttä) pakettia viipaloitualeipää, toinen oli perunalimppu ja toinen oli graham-paahtoleipä. Tummasta leivästä tein kaksi kerrosta ja vaaleasta yhden. Leivät riitti just ja just, tummasta jäi vain kantit, vaaleasta pari siivua (kun piti viimeistä kerrosta vähän jatkaa vaalealla...). Leipäsiivut kanttasin ja ladoin voipaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Kostukkeena käytin tavallista ompputäysmehua.

Ensimmäisessä täytteessä on aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa ja ruohosipuli -tuorejuustoa, vajaa 1/2 prk molempia (purkit oli 200 grammaisia). Lisäksi oli n. 1/2 prk kermaviiliä. Näistä sekoitin täytteen "pohjan". Joukkoon hienonsin palan palvia, suolakurkkua, paprikaa ja hieman omenaa. Mausteeksi töräytin sinappia ja hieman pippurisekoitusta myllystä. Täytettä olisi saanut olla vähän vähemmänkin... Tuli aika paksu kerros.

Toisessa täytteessä on jonkinsortin munavoi keijusta, 2 kananmunasta, raejuustosta ja tilkasta ruohosipuli-tuorejuustoa. Täytettä tuli ihan liikaa, syön loput voikkareiden päällä...

Peitin kakun vielä leipäkerroksella. Päälle levitin kostutetun voipaperipalan, foliota ja kattilankannen. Painona käytin ruokakermapurkkeja... Kakku lepäsi yön yli jääkaapissa.

Kuorrutuksessa on sekoitettu loput tuorejuustoista ja kermaviilistä (oli muuten sopivasti hera erottunut jääkaapissa yön aikana...) + 1 kokonainen prk ruohosipuli-tuorejuustoa. Tuon kokonaisen purkin olisi varmaan voinut jättää poiskin, täytettä jäi nimittäin aika paljon. No, täytyy pyöräyttää illalla joku soosi, mihin sen lopun saa hukattua.

Koristeena on viinirypäleitä, mustia oliiveja, pari siivua leikkelettä, tuoretta persiljaa sekä paprikaa.