Nuuuuuuuuuuuuh! Aaaaaaaaaaah! Mikä ihana tuoksu täällä leijaileekaan! Kuva ei anna oikeutta tälle herkulle!

Viimeisimmän Napero-kerhon kirjeen mukana tuli ohje riisi-uunipuuroon. Tykkään puuroista (kuin hullu? =D ) ja erityisesti tykkään pitkään haudutetuista puuroista. Ja uunipuuron voittanutta ei ole! Tällä kertaa päätin kokeilla "ohrakryynien" tilalla "riisikryynejä".

 

Ohje menee näin:

2 dl puuroriisiä

(3/4 tl suolaa)

2 dl vettä

1 l täys- tai kevytmaitoa (siis sinistä tai punaista maitoa)

 

Voitele uunivuoka. Mittaa vuokaan riisi, vesi ja maito sekä halutessasi ripaus suolaa.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 1 tunti 15 min. Puuroa ei tarvitse sekoittaa kypsymisen aikana. Tarkista, että kaikki neste on imeytynyt riiseihin.

 

Ohjeessa neuvotaan tekemään kaveriksi myös vadelmakastiketta. Itse jätin sopat väliin, mutta laitan ohjeen teille näkyviin.

 

5 dl vettä

1 pss (200g) pakastevadelmia

(1/2 dl sokeria)

1/2 dl vettä

2 rkl perunajauhoja

 

Kiehauta vesi kattilassa. Lisää jäiset vadelmat ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Siirrä kattila pois kuumalta levyltä.

Sekoita vesi ja perunajauhot. Kaada seos ohuena nauhana kuuman liemen joukkoon koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja kiehauta.

Kaada kastike tarjoiluastiaan ja jäähdytä se ennen tarjoamista. (Ripottele pinnalle vähän sokeria, ettei soppa kuoretu)