Pari helppoa kakkuohjetta olis tarjolla.

Vironperänkakku / Vironperän juhlakakku (molempia nimiä käytetään) on bongattu joskus Marttojen keskutelupalstalta. Ohje on todella helppo ja mikä parasta; munaton! Ja tästä saa helposti tehtyä myös laktoosittoman/maidottoman.

3 dl maitoa (tämän voi siis korvata)

3 dl sokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa

2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

1,5 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa

1 dl omenasosetta

(3 rkl Calvadosta)

 

Sekoita kaikki aineet monitoimikoneessa tai rivakasti vatkaten. Kumoa taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa runsas tunti. Kakun maku on parhaimmillaan vasta 3 vrk päästä.

Kakun mausteet voi korvata myös valmiilla piparimausteella. (Kakkua paistettaessa uunista leijailee ihanan jouluinen tuoksu!) Myös muita hilloja voi kokeilla kakussa, silloin toki mausteita voi tarvita "vähän" viilailla. Kakun voi kypsentää myös esim. lasagnevuoassa, mutta silloin paistoaikaa ja -lämpötilaa täytyy hieman tarkistaa. Kunnollista kuvaa minulla ei tästä kakusta ole, vaikka olen tehnyt sitä aika monta kertaa. Edellisestä myyjäis-postauksesta voitte kuitenkin katsoa "epämääräisen" kuvan ko. kakusta.  Kuva on sen verran epämääräinen, etten viitsi sitä tässä kohtaa enää esitellä... =D

 

Arabialainen maustekakku on etsitty googlella. Nimi on tullut esiin Marttalassa ja päätin kokeilla kakkua myyjäisiin. Olisikohan tämä ohje löytynyt Kotilieden sivuilta? En muista enää tarkkaan. Kuorrutusta en tähän kakkuun tehnyt. (Jotenkin se jäi?) Kuvaakaan tästä kakusta ei ole, mutta tuo edellisen kakun kohdalla esitetty selitys pätee tässäkin...

200g margariinia

3,8 dl sokeria

3 munaa

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl soodaa

1/2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

1 dl mantelilastuja rouhittuna

2 dl kevytkermaa

 

Kuorrutus;

6 rkl voisulaa

1 keltuainen

2 1/2 tl kanelia

2-3 rkl kylmää kahvia

5 dl tomusokeria

 

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon kevytkerma. Kaada tilavaan, voideltuun rengasvuokaan ja paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Sekoita kaikki kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Voit kuorruttaa kakun myös sulatetulla taloussuklaalla.