Synttäreiden toisessa kattauksessa oli tarjolla tämmöinen Hello Kitty -kakku. (Pakko sanoo, et se on Hello Kitty, ei sitä muuten ehkä tunnistais...)

Pohjana on kolme yhden munan pohjaa, kaksi vaaleaa ja yksi tumma. Hillona on molemmissa väleissä mansikkasuttua. (Mansikoita muussattu sokerin kanssa -mun mielestä paras mansikkahillo) Kostukkeena on Juissin Sitruuna-lime-mehujuomaa.

Toisessa välissä on vaahdotettu vaniljakastike + BlåBandin vadelmamousse, toisessa välissä on vaahdotettu suklaakastike ja BlåBandin suklaamousse. Kerma on Flora Vispiä (2 purkkia, mutta jäi reilusti), joukossa n. 1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa ja pikkasen vaniljakreemijauhetta. Kisun naama lakupötköä ja rusetti Brunbergin tryffelikonvehtia ja hedelmäkarkki.

Tuo keltainen levy päällä on Omar-karkeista tehty ja levyn alla on edellisestä kakusta jäänyt sokerikreemin jämä. Lämmitin/pehmitin omareita vähän mikrossa ja painelin levyksi (kaulitakin olis voinut).

Tää oli ihan hyvä idea joo. Mut se ei tykännyt siitä, et kakku odotteli pari-kolme tuntia viileässä. Kansi oli nimittäin kivikova. Siitä ei saanut kunnolla irti edes hampaillaan. Eli kansi piti nostaa ylös, jotta saimme maistettua kakkua. Kakku oli kyl hyvää, mut tuo epäonnistuminen vähän latisti tunnelmaa... Olis varmaan pitänyt tehdä ohuempi levy.