Kiertelin päivällä blogeissa, kun töissä oli hiljaista. Törmäsin HerkkuHovissa herkulliseen kuvaan pannukakusta ja minulle iski ihan hirvee pannari-mieliteko.

Suunnittelin ensin tekeväni pannarit tällä Pirkasta nro 6-7/2006 napatulla Tikkakosken muonituskeskuksen työnjohtajan "intin pannari"-ohjeella:


Pannukakku

30 g voita
6 dl vettä
1 dl maitojauhetta
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Sekoita veteen maitojauhe, suola ja vehnäjauhot. Muutama jauhopaakku voi jäädä, on ainakin itse tehdyn näköistä. Sitten lisätään kananmunat ja sulatettu voi, tähän ei margariini kelpaa. Kaada seos uunipellille ja paista 220 asteessa puoli tuntia. Vielä mansikkahilloa kypsän pannarin päälle. Se on siinä!
 

Kotona kuitenkin huomasin, että jääkaapissa on päiväystään huutava maitopurkki. Eli muutin suunnitelmiani lennossa... Taikinan tein lopulta tällä "käsikopelo-ohjeella"

1,2 dl maitoa

5 munaa

6 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

"loraus" öljyä

 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kaada maito kulhoon, riko munat joukkoon. Vatkaa kevyesti munien rakenne rikki "lompsottelemalla" vispilää. Vatkaa joukkoon jauhot ja ripaus suolaa. Lorauta öljyä. Anna taikinan turvota, kunnes uuni on lämmennyt. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista uunin keskitasolla 30-40 min kunnes pannarin pinta on kauniin ruskea.

Edit. klo 18:37 (kuva lisätty)

Sain pannarin viimein uunista ja tästä tuli... no... Kirjaimellisesti pannukakku! "Ihan pikkasen" tuli likilaskunen lopputuloksesta. Pannari kohosi ihan komeasti ja näytti jo tosi hyvältä, mutta sitten huomasin kauhukseni, että pannaria tippui uunin pohjalla. Ei kuin äkkiä pelti pois uunista ja ronkkimaan pannarinpalaset pois uunin pohjalta. Ja sit pelti takas uuniin hetkeks... Noh, eihän se makua vähennä... Käytin vanhan 2-levyisen Strömberg-vainaan peltiä, joka on tosi näpsäkkä _litran_ taikinoissa ja käärispohjissa ja... Mutku tää ei ollut litranen tää taikina...

Kuva on otettu (edelleenkin) kännykällä, joten kuvassa pannari näyttää vielä kamalammalta kuin mitä se oikeesti on...

Edit. 24.9.2009

Unohdin laittaa tämän perus-pannarin erilaisia variaatioita ylös. Eli taikinaa voi muokata laittamalla joukkoon sokeria, kardemummaa, vaniljasokeria, korvaamalla osan nesteestä Flora Vanillalla, käyttämällä jauhoina muitakin kuin tavis-vehniksiä, toiset laittaa myös leivinjauhetta... Ja pellille, pannarin joukkoon voi laittaa esim. omppulohkoja, vadelmia tms. (Omppulohkot pellille ja taikina päälle.)