Vietin tänään mukavan päivän Turun ammatti-instituutin Konditoria-alan opetuskeittiössä (tai miten sitä tilaa sitten pitäisi nimittää...) Oman paikkakunnan ammatti-instituutti järkkäs kouluttautumisretken Turkuun kaikille kiinnostuneille -ja minähän olin kiinnostunut!

Teimme päivän aikana kaikkiaan kolme kakkua; Sacher-kakun, Aprikoosi-rahkakakun (hyytelökakku) sekä kermaisen hedelmäkakun. Kakkujen vääntäminen oli helppoa, koska meillä oli pohjat valmiina. Hyydykekakku tehtiin vetopohjiin (=kääretorttupohjaa vastaava kakkulevy) ja Sacheriin ja hedelmäkakkuihin oli pohjat valmiina, ei tarvinnut kuin halkaista ja antaa palaa.

Saimme mukaamme myös nivaskan ohjeita (osa otettu Valion sivuilta) Ohjeet ovat ammattilaisille tarkoitettuja, joten määrät ovat rehvakkaita ja osa aineista on tavalliselle tallaajalle mahdottomia hankkia. Yritän katsoa nuo käyttämämme ohjeet läpi ajatuksen kanssa ja koetan keksiä niihin aineet ja määrät, joilla ne voisi toteuttaa kotikeittiössä. (Kukaan tuskin tekee normaalisti 10-15 kakkua tms...)

Kakkujen teon lomassa tutustuimme myös suklaa-spritsaukseen  (ja opimme pyöräyttämään leivinpaperista pursotuspussin) ja tosi nopsasti marsipaanin työstämiseen.

Tässä kuitenkin kuvia tekemstäni kakuista.

Tässä hedelmäkakku. Ekassa välissä on metsämansikkamarmeladi ja kermavaahto, tokassa välissä on vaniljakreemi ja kermavaahto (erikseen, ei diblomaatikreeminä) Päällä ohuenohut kerros aprikoosimarmeladia, hedelmiä ja kiille sekä reunoilla spritsaus kermaa.

Tässä Sacher-kakku. Välissä aprikoosimarmeladi (marmeladia, glukoosia, sokeria, tilkkanen sitruunaa) päällä suklaaganache. Oppikirjojen vastaisesti en spritsannut päälle "Sacher"-tekstiä, vaan löttäsin päälle leivinpaperille pursotettamiani suklaakuvioita.

Tässä aprikoosi-rahkakakku. Pohja on siis vetopohja, mutta kotona voi käyttää kääretorttupohjaa tai tehdä vaiks 1 munan kakkupohjan. Tuonne keskelle kakkua "piilotin" pikkasen pienemmän pyörylän kakkupohjaa hiukan "taittamaan" pelkkää kerma-rahka-liivate-mössöä. Koristeena on suklaasta spritsattu pajunoksa ja kissat on suklaamunia. Ja nuo perhosmaiset kiehkurat on kans suklaasta.