Olen vajaa kolmekymppinen, helmikuussa 2007 syntyneen prinsessan äiti. Tällä hetkellä olen jo palannut työelämään, pyörittelemään papereita. Voitte uskoa, että on mielekästä seurustella aikuisten kanssa! Ja mikä parasta, prinsessainenkin viihtyy hoidossa.

Puolisoni on yksityisyrittäjä, töissä siis suunnilleen 24/7. Hän kuluttaa aikaansa erilaisten pienkoneiden ja metallitöiden kimpussa. Aviossa olemme eläneet jo heinäkuusta 2004 lähtien.

Asustamme maalla, vanhan omakotitalon yläkerrassa (pieni keittiö, pieni olohuone, vielä pienempi makuualkovi...). Alakerrassa hallinnoi anoppi ja appiukko. Yhteiselo on sujuvaa ja pääsääntöisesti perin rauhallista ja mukavaa. (Suhteemme salaisuutena on omat keittiöt... Sen verran erilaisia kokkaajia olemme...)

Elämäämme kuuluu kiinteästi myös yksi nappisilmäinen karvakorva -Sampo-haukku. Tämä veijari on pari kuukautta prinsessaamme nuorempi. Siis ihan pöhkö pentu vielä, vaikka kokoa on jo ison koiran verran. Kovasti kasvaa ja kovasti touhottaa. Viimeisin saalis oli minun sandaalini. 

 925451.jpg

Päiväni kuluvat rattoisasti töissä ja illat vaipanvaihdon merkeissä. Siinä sivussa teen välillä käsitöitä, leivon, joskus innostun kokkaamaankin... Harmikseni (?) kotiväkeni ei ole niin sokeririippuvaisia kuin minä. Yleensä joudunkin syömään leipomukseni ihan ite, ellen sitten kiikuta työkavereilleni maistiaisia. Tuota viimeistä vaihtoehtoa olenkin toteuttanut enemmän kuin usein. Jaettu kilohan on kaksinkertainen kilo. Parhaat löydökseni ja kokeiluni tahdon jakaa myös teidän kanssanne.

 

Toivottavasti viihdytte seurassani.