Tiedättehän; Jos ihminen syö paljon/usein tiettyä ruokaa, hän kyllästyy siihen ja ruoka "menettää makunsa". Olette varmasti huomanneet tämän omalla kohdallanne usein? No... On olemassa myös päinvastaisia esimerkkejä.

Tein tänään semmoista herkkuruokaa, josta tulee automaattisesti mummu mieleen. Ai miksikö? Odottakaahan kun kerron. Olin n. 10-11v kun mummu kuoli. Siihen asti kävimme mummulassa kerran viikossa -vähintään. (Matkaa oli n. 25 km/sivu) Ja aina (siis ainakin sen kerran viikossa) mummu paistoi meille pannareita. (Tai siis ohukaisia, mut meillä ne on pannareita, uunissa tehdään sit uunipannaria ) Lisäksi äiti paistoi kotona silloin-tällöin pannaria. Eikä missään vaiheessa tehnyt tiukkaa pannareiden syöminen. Eikä muuten tee vieläkään!  Äidille jo viime kesänä ehdin huomauttaa, et meillä oli parempi mummu. Me saatiin mun veljen kans joka kerta pannaria kun käytiin mummulassa ja mun tyttö oli jo toisella vuodella eikä ollut saanut vielä kertaakaan mummun pannaria. Yritin vähän hienovaraisesti vihjailla, että tekis mieli...  Ja arvatkaas mitä; seuraavalla kyläilykerralla äiskä oli paistanut pannareita! Jiii-haa! Se onnistui.

No, siis, tänään päätin käyttää päiväysvammaisen maidon hyödyksi mitä herkullisemmalla tavalla. Tein pannareita.

Taikinan tein ns. litran taikinan:

1 l maitoa

4 munaa

5 dl vehniksiä

n. 1 tl suolaa

paistamiseen rasvaa (juokseva margariini on oivallista annostella)

(Huom! Taikinaan ei tule sokeria, koska pannarin päälle ripsotellaan sokrua ja makeaa hilloa)

(Taikinassa on nyrkkisääntö; jauhoja puolet nesteen määrästä)

Kaada maito kulhoon ja riko munat maidon sekaan. Riko munien rakenne ja lisää suola. Lisää jauhot pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jätä taikina turpoamaan n. puoleksi tunniksi.

Ota sillä välillä esiin paistotarpeet: paistinpannu, rasvaa, lasta ja lautanen valmiita pannareita varten.

Kuumenna paistinpannu ja lisää tippa rasvaa. Nostele taikinaa kauhalla pannulle. Hieman riippuu pannusta ja kauhasta, mutta minulla yksi kauhallinen taikinaa on sopiva määrä yhtä pannaria varten.

Kun pannarin reunoissa näkyy ruskeaa, pannari on valmis käännettäväksi. Näppärät kääntävät plätit heittämällä, mutta minä turvaudun lastaan. Kun reunat ovat ruskeat, on plätin pintakin hyytynyt, joten se on helppo kääntää eikä taikinaa roisku pitkin helliä. Paista käännettyä pannaria ihan pieni hetki ja valuta se pannulta lautaselle.

Toista niin kauan, kun taikinaa riittää. Tuosta minun taikinasta taisi tulla tusinan verran pannareita. Hiukan menin laskuissa sekasin, kun söin niitä paistamisen aikana... *nolo*

Kyytipoikana minulla oli mansikkasuttua (n. 10 l ämpärillinen perattuja mansikoita ja n. 1 kg sokeria survotaan suttunuijalla sekaisin -ja pakastetaan ennen kuin "apukokit" syö koko hillosatsin...) Yleensäkin syön pannarit aina hillon kanssa. En oikein ymmärrä niitä suolaisia täytteitä... Ne ei sovi minun suuhuni. (Johtunee siitä, että olen vajaan 30v syönyt niitä pannareita aina makealla höysteellä...)

Ai niin. Jos tykkää pikkunäpräyksestä, taikinan voi paistaa myös pikkuplätteinä´.