Ennenmuinoin mielenkiintoiset reseptit kirjoitettiin pienelle paperipalalle, nyt ollaan moterneja ja kirjoitetaan ohjeet suoraan blogiin... Ehkä ne (siis ohjeet) löytyvät täältä paremmin... Ehkä... Tässä postauksessa olevat ohjeet ovat Cheryl Lindbladin kirjasta Juustokakkuja arkeen ja juhlaan (Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2009, samaa sarjaa kuin mm. Herkulliset täytekakut, Piiraat ja muut muroherkut tai Herkulliset jälkiruoat)

Kotitekoinen ricottajuusto

(500g valmista juustoa)

2 1/2 litraa maitoa

2 1/5 dl kuohukermaa

3 rkl vastapuristettua sitruunamehua

1/2 tl suolaa

 

Sekoita maito, kerma ja sitruunamehu isossa kattilassa. Kiinnitä lämpömittari kattilan sisäreunaan. Lämmitä maitoseosat hitaasti 95 asteeseen. Ota kattila liedeltä ja jätä seisomaan ja jäähtymään 15 minuutiksi.

Aseta tiheä sihti tai harsoliinalla vuorattu lävikkö ison kulhon päälle ja lusikoi juustomassaa varovasti siihen. Jätä massa valumaan tunniksi itsekseen (älä sekoita välillä). Kumoa juustomassa sen jälkeen kulhoon ja sekoita joukkoon suola. Ricottajuusto säilyy jääkaapissa hyvänä noin kolme päivää.

 

Browniejuustokakku

Brownie:

2 1/4 dl sokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 3/4 dl kaakaojauhetta

1/2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

3 rkl sulatettua voita

Pohja:

150 g Digestive-keksejä

2 rkl kaakaojauhetta

3 rkl sulatettua voita

Täyte:

800 g kermaista tuorejuustoa (esim. Philadelpia)

2 dl sokeria

3 rkl maissitärkkelystä

1 rkl vaniljasokeria

4 munaa

 

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki browien kuivat aineet kulhjossa. Vaahdota munat kevyesti ja lisää sulatettu voi. Sekoita munaseos jauhoihin. Vuoraa pieni vuoka (n. 22x30cm) leivinpaperilla. Voitele paperi ja kaada taikian vuokaan. Kypsennä noin 20 min tai kunnes kakku tuntuu kiinteältä. Jäähdytä sen aikaa, kun valmistelet juustokakun muut osat.

Jauha pohjaan tulevat keksit hienoksi muruksi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja voisula. Painele halk. 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jätä jäähtymään.

Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi sähkövatkaimella. Sekoita siihen sokeri, maissitärkkelys ja vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa n 1 min ennen kuin lisäät seuraavan. Leikkaa browniepohja 2x2 cm paloiksi. Kaada vuokaan hieman juustoseosta, levitä brownieruudut sen päälle. Kaada loput juustoseoksesta vuokaan. Kypsennä n. 60 min tai kunnes se on keskeltä juuri ja juuri jähmettynyt. Ota kakku uunista ja jäähdytä täysin. Peitä kakku tuorekelmulla ja nosta se jääkaappiin päiväksi. Irrota vuoan reunat ja sen jälkeen kakku pohjalevystä veitsen avulla. Siirrä tarjolle.

 

Tuoremansikkajuustokakku

Pohja:

200g Digestive-keksejä

4 rkl voisulaa

Täyte:

800g kermaista tuorejuustoa

2 1/2 dl sokeria

4 rkl maissitärkkelystä

1 rkl vaniljasokeria

2 dl ranskankermaa

4 munaa

2 rkl sitruunamehua

Kuorrute:

3 dl kermaviiliä

2 dl ranskankermaa

2 rkl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

Koristelu:

tuoreita mansikoita ja tomusokeria

TAI

5 dl pakastemansikoita

1/2 dl vettä

1/2 dl sokeria

3 rkl vettä

1 1/2 rkl maissitärkkelystä

Laita uuni pohjalle vuoka, jossa on 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Hienonna kaksit muruiksi, lisää joukkoon voisula ja sekoita. Painela halk 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jäähdytä.

Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää sen jälkeen sokeri, maissitärkkelys, vaniljasokeri sekä ranskankerma. Vatkaa sekaan kananmunat yksitellen ja lisää lopuksi sitruunamehu.

Kaada juustoseos vuokaan pohjan päälle, pysennän oin 60 min. Ravista kakkua varoen kokeillaksesi sen kiinteyttä. Sen pitää olla keskeltä juuri ja juuri hyytynyt. Sekoita kuorrutteen ainekset. Ota vuoka uunista ja levitä kuorrute lusikalla kakun päälle.

Laita vuoka takaisin uuniin ja kypsennä vielä 5 min. Ota vuoka uunista ja jäähdytä. Peitä kakku tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yöksi.

Irrota vuoan reuna ja sitten pohja varovasti lastan avulla. Nosta tarjolle. Koristele pinta mansikoilla.

Jos käytät pakasetemansikoita tee näin: Sulata mansikat ja kiehauta ne ja 1/2 dl vettä sekä sokeri. Sekoita suurukseksi 3 rkl vettä ja 1 1/2 rkl maissitärkkelystä ja kaada suurus mansikkaseokseen ohuena nauhana. Jatka sekoittamista kunnes seos sakenee. Nosta kattilan sen jälkeen kuumalta levyltä. Nosta lämmin kuorrutus kylmän kakun päälle ja laita kakku takaisin jääkaappiin odottamaan kunne kuorrute on jähmettynyt.

 

Sitruunajuustokakku

Pohja:

150 g digestive-keksejä

3 rkl voisulaa

Täye:

400g kermaista tuorejuustoa

125 g ricottajuustoa

2 dl sokeria

4 rkl maissitärkkelystä

1 dl ranskankermaa

3 munaa

yhden ison sitruunan raastettu kuori ja mehu

Kuorrute:

2 dl ranskankermaa

2 rkl sokeria

Koristelu:

Sirtuunan raastettu kuori

Laita uunin pohjalle vuoka, jossa on 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää voisula. Painele seos halk 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä pohjaa n. 10 min ja jäähdytä.

Vatkaa juustot pehemäksi ja kuohkeaksi. Lisää sokeri ja maissitärkkelys. Riko joukkoon munat yksitellen ja vatkaa seosta minuutin ajan jokaisen kananmunan lisäämisen jälkeen. Sekoita sen jälkeen seokseen ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kaada juustoseos vuokaan ja kypsennä n. 50 min tai kkunnes kakun keskust aon juuri ja juuri hyytynyt. Ravista kakkua varovasti kiinteyden toteamiseksi.

Sekoita ranskankerma ja sokeri. Ota kakku uunista ja levitä kuorrute kakkun päälle. Laita kakku takaisin uuniin ja kypsennä sitä vielä 5 min. Ota kakku uunista ja jäähdytä. Peitä kakku tuoreklemulla ja nosta yöksi jääkaappiin.

Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele sitruunankuoriraasteella.

 

Suklaajuustokakku

Pohja:

150 g Digestive-keksejä

1 rkl kaakaojauhetta

3 rkl voisulaa

Täyte:

200g tummaa suklaata

600g kermaista tuorejuustoa

1 1/2 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

3 munaa

1 dl ranskankermaa

Aseta uunin pohjalle vuokaan n. 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Hienonna keksit muruiksi, lisää kaakaojauhe ja voisula. Painele n. 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jäähdytä.

Sulata suklaa vesihauteesesa ja jäähdytä. Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Lisää ranskankerma ja sulatettu suklaa. Vatkaa minuutina jan ja kaada seos vuokaan. Kypsennä 55 min. tai kunnes hyytynyt. Ota kakku uunista ja jäähdytä. Peitä tuorekelmulla ja nosta yöksi jääkaappiin.

Irrota vuoka varovasti ja nosta tarjolle. Koristeluun voi laittaa vaikka sulaan suklaaseen kastettuja tuoreita mansikoita. (100g tummaa suklaata, sulata. Kasta mansikoiden kärki suklaaseen ja nosta voipaperin päälle jähmettymään)

 

Torta di ricotta

Torttutaikina:

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

125 g kylmää voita

1 keltuainen

1 rkl kylmää vettä

Täyte:

500g ricottajuustoa

2 dl sokeria

2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl vaniljasokeria

2 munaa

4 keltuaista

2 dl ranskankermaa

yhden sitruunan raastettu kuori

Koristelu:

1 dl vadelmamehua

1 rkl maissitärkkelsytä

2 rkl vettä

3 dl tuoreita vadelmia

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita piirastaikinaan kuivat aineet, lisää voi nyppimällä. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Peitä kelmulla ja jaätä odottamaan hetkeksi. Kauli sen jälkeen pyöreäksi levyksi ja nsota 28 cm (irtopohjaiseen) matalaan piirasvuokaan.

Valmista täyte. Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää joukkoon sokeri, vehnäjauhot ja vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen (myös keltuaiset). Lisää joukkoon ranskankerma ja kuoriraaste. Kaada juustoseos vuokaan ja kypsennä n. 60 min. Jätä jäähdymään.

Lämmitä mehu ja suurusta se maissitärkkelysseoksella. Kuumenna seosta kunnes se sakenee.Lisää joukkoon tuoreet vadelmat. Nosta liedeltä ja jäähdytä. Tarjoa kakun lisänä.

 

Lindyn newyorkilainen juustokakku

Murotaikina

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

yhden sitruunan raastettu kuori

60 g voita

1 keltuainen

1 rkl vettä

Täyte:

800 g kermaista tuorejuustoa

3 1/2 dl sokeria

3 rkl vehnäjauhoja

1 rkl vaniljasokeria

4 munaa

2 keltuaista

1/2 dl kuohukermaa

yhden sitruunan raastettu kuori

Mansikkakastike:

5 dl tuoreita mansikoita (tai pakastettuja)

1 3/4 dl sokeria

3/4 dl vettä

2 rkl vettä

1 1/2 rkl maissitärkkelystä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri ja situunan kuoriraaste kulhossa. Nypi voi joukkoon. Lisää keltuainen ja vesi, sekoita nopeasti kiinteäksi. Peitä taikina ja jätä tunniksi lepäämään.

Vatkaa juusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja jauhot. Vatkaa 2-3 min ja lisää munat ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa seosta 30 sek jokaisen munan ja keltuaisen lisäyksen jälkeen. Lisää lopuksi kerma ja sitruunan kuoriraaste.

Kaaviloi taikinasta vajaa puolet pyöreäksi levyksi ja nosta se halk 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä 15 min ja jäähdytä. Kauli loput taikinasta levyksi ja leikkaa siitä n. 5 cm leveitä, pitkiä nauhoja. Vuoraa vuoan reunat nauhoilla. Paina nauhoja tiukasti reunoja vasten siten, että ne ylettyvät kypsennettyyn pohjaan asti.

Nosta uunin lämpö 250 asteeseen. Kaada juustoseos vuokaan. Kypsennä kakkua 10 min ja alenna uunin lämpö 100 asteeseen. Kypsennä kakkua vielä tunnin ajan. Jäähdytä huoneenlämmössä, peitä tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yön ajaksi. Irrota varovasti vuoasta ja nosta tarjolle.

Valmista mansikkakastike kiehauttamalla mansikat, sokeri ja vesi. Suurusta kiehuva liemi kahteen ruokalusikalliseen kylmää vettä sekoitetulla maissitärkkelyksellä. Kaada seos mansikkaliemeen ja sekoita, kunnes se sakenee. Jäähdytä kastike ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Tarjoa kylmänä kakun kanssa.

 

Hedelmäpizza

Pohja

5 1/2 dl jauhoja

200 g voita

1 dl sokeria

Juustoseos:

400 g kermaista tuorejuustoa

1 dl ranskankermaa

1 1/2 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

Koristelu:

tuoreita marjoja tai hedelmiä

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Valmista pohja sekoittamalla jauhot ja sokeri. Nypi voi joukkoon ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi. Nosta taikina puoleksi tunniksi klmään. Kuli taikinasta leivinpaperille pieni pyöreä levy. Sopiva halkaisija on n. 25 cm. Kypsennä pohjaa 20 - 25 min tai kunnes se näyttää kypsältä. Siitä ei saa tulla kullanruskea, ainoastaan hyvin vaalean ruskea. Jäähdytä.

Vatkaa juusto pehmeäksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja sokerit. Levitä juustoseos kypsän pohjan päälle ja koristele pinta tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.

 

Tuorejuustotäytteiset suklaamuffinit                      n. 12 kpl

Muffinit

3 1/2 dl jauhoja

1 1/4 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

125 g voita

2 1/2 dl fariinisokeria

2 munaa

1 1/2 dl maitoa

Täyte:

300 g kermaista tuorejuustoa

3/4 dl sokeria

1 muna

1 tl vaniljasokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele muffinipellin syvennykset (myös silikonivuoan), silloin muffinit irtoavat paremmin.

Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet sekä maito ja sekoita hyvin.

Valmista täyte vatkaamalla juusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja muna hyvin sekoittaen.

Täytä vuoat noin puolilleen suklaataikinalla. Pursota juustotäytettä n. 2 rkl jokaiseen muffiniin. Vedä tyllan kärkeä hieman ylöspäin pursotuksen lopulla, niin viimeinen täyte-erä tulee aivan muffinin huipulle.

Kypsennä muffineja n. 25 min. Muffinit ovat parhaimmillaan vastakypsennettyinä ja vielä pehmeinä. Muffineja ei pidä paistaa liikaa, jolloin ne kuivuvat.

************

Näitä muffineja kokeilimme äitini kanssa ja näistä tuli tosi hyviä! Teimme muffinit paperisiin leivosvuokiin, jotka laitoimme muffinipellin koloihin. Jokaiseen vuokaan tuli n. 1 rkl taikinaa. Täytettä laitoimme ehkä vähemmän kuin ohjeessa, sillä ohjeen mukainen täyte riitti hyvin 1,5 kertaiseen taikinaan ja sittenkin jäi hieman täytettä yli. Näitä tehdään taatusti toistekin!

Lisään näistä muffineista kuvan myöhemmin, kunhan pääsen kotikoneelle ja saan kamerakännykän muistin purettua...