
Sekalainen seurakunta tekemisiäni -niin leipomuksia, kokkailuita, käsitöitä... Ja saattaa joukkoon putkahtaa jokunen viherpeukalointikin! Mitä nyt milloinkin tulee tehtyä. Lopputulokset ovat onnistuneita -toiset vaan onnistuu paremmin kuin toiset... Ohjeet on vapaasti käytettävissä ja hyvä parannusehdotuksia saa (ja pitää!) esittää.
Luvattoman pitkä aika kulunut siitä, kun viimeksi olen jotain kirjoitellut tänne blogiini.
Leivontarintamalla on ollut aika hiljaista (muutama kuva on koneella, mutta niitä lisäilen myöhemmin) Jotain uutta kipinää odottelen.
Suunnitelmissa on kokeilla täksi pääsiäiseksi pieni satsi mämmiä (maltaat ja pomeranssi on jo ostettu) Sitten olen suunnitellut tekeväni Skoonelaisia leivoksia (kaksi isoa kaurakeksiä rusinolla, välissä voikreemiä) Sämpylätaitojakin pitäisi taas vetreytellä. Kermamunkkia/Rosinamunkkia tekisi mieli kokeilla itse (pitkulainen munkki, halkaistu kuten hodari, välissä kermavaahto, päällä valkoinen sokerivesikuorrute) Ja kaikenmoisia suklaakakkuja yms tekisi mieli kokeilla.
Ja tuota pullablogiakin pitäisi päivitellä...
En vain oikein tiedä, milloin se inspiraatio iskee... (Juu, viikonloppuisin ei kannata edes yrittää. Meidän kuopus, 1v3kk on löytänyt apinavaihteen ja kiipeilyn jalon taidon... *piuh*)
Käykö täällä enää kukaan?
Rakastan pullaa, varsinkin tuoreena.
Tästä johtuen olen pyytänyt Sly13:n rinkiläisiä lähettämään minulle omia hyviä pullaohjeitaan. Nyt, kun kierros on päättynyt, on aika laskea tämä blogi "vapaille markkinoille"
Katsokaa ja vinkatkaa, jos teillä on jotain hyviä vinkkejä. Kerätään kaikki pulla-hyvät saman katon alle!
Tähän postaukseen kerään paljon kesän aikan leivottuja juttuja...

Sly 11-kierroksen innoittamana kokeilin tämmöistä hauskaa namuohjetta... Mukikakku yhdelle, mikrossa. En valitettavasti muista enää, mistä ohjeen nappasin. Kvg oli apunani...

Ja tämmöstä siitä sitten tuli. Maku oli... Noh... Olen minä parempaakin suklaakakkua syönyt, mutta kyllä tämä pahimpaan sokerihampaankolotukseen auttaa!

Vappuna tein lahjaksi Sacher-kakun. Kakussa on yhdisteltynä montaa erilaista ohjetta. Jossakin minulla se on ylhäällä, muttamutta... No, lisään tänne tarkennuksia sitten, kun niitä löytyy. Tuo suklaaganache tuossa päällä taisi olla liian lämmitä kuorrutusvaiheessa. Se nimittäin valui ja valui kuin jätkän räkä. (Anteeksi inha vertaus...) Siksi kakun alla oli tuo ruma leivinpaperi ihan loppuun asti. Välissä ja kuorrutteen alla on aprikoosihilloa, jota hieman lämmitin. (Levittyy helpommin). Innostuksen Sacher-kakkuun sain tästä maaliskuisesta kakkukurssista.

Kesäiset yhdistelmä-synttärit-nimpparit vol.1. Kuvassa voileipäkakku (vaaleaa paahtoleipää ja perunalimppua vuorokerroksina, koottu irtopohjavuokaan, välit 1 ja 3 kinkkutäyte ja väli 2 munavoi, päällä tuorejuustoa, vähän tähän tapaan.
Keskellä on Sly 11 -leikissä saadun ohjeen mukaan tehtyjä kookoskakkuja
Marokkolaiset kookoskakut
3/4 dl sokeria
1/2 dl vettä
2-3 rkl sitruunamehua
1 munanvalkuainen
4 1/2 dl kookoshiutaleita
punaista ja vihreää elintarvikeväriä
sokeria koristeluun
20 kokonaista mausteneilikkaa
20 pientä paperivuokaa
1) Keitä vesi, sitruunamehu ja sokeri siirapiksi -noin 4 minuuttia.
2) Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä muutama minuutti ennen valkuaisen ja kookoshiutaleiden lisämistä. Sekoita lusikalla tasaiseksi.
3) Jaa seos kahteen osaan, värjää toinen osa vihreällä ja toinen punaisella. Sekoita väri huolellisesti.
4) Muotoile seoksesta pieniä palloja. Pyöräytä pallot sokerissa, pistä jokaiseen neilikka ja pane paperivuokaan. Laita kakkuset jääkaappiin. Tarjoa kylminä kahvin kanssa tai pieninä makeisina.
Piparit on jotain kaupantätien tekemiä.
Ja edessä on perus-mansikkatäyskäri. En valitettavasti muista yhtään, mitä oli väleissä! Muistaakseni mansikkamarmeladia ja kermavaahtoa. Päällä mansikoita, hyytelösokerista kiille ja pursotukset kermaa. Tai siis Flora Vispiä. Ja ripsaus joukossa vaniljakreemijauhetta. Ei sokeria. (Sokerittomat kermavaahdot on myös "tarttuneet" sieltä keväiseltä kakkukurssilta)

Ja tässä on synttäri-nimppari-yhdistelmät vol.2. Mansikkakakkuja voikkarikakku tehty samalla kaavalla kuin edelliset, piparit on kaupasta. Tuo suklaakakku on myös Sly 11-kierrokselta saatu ohje
Eilatilainen suklaakakku
6 dl vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
200g margariinia
4 dl sokeria
3 munaa
1 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
Kuorrutus:
50g margariinia
3 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl kouohukermaa
Pinnalle:
kookoshiutaleita tai mantelilastuja
1) Sekoita kuivat aineet keskenään.
2) Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat yksitellen.
3) Mausta vaniljalla.
4) Lisää taikinaan jauhoseos siivilän läpi sekä maito.
5) Lisää lopuksi jogurtti ja sekoita taikina tasaiseksi.
6) Piirrä ja leikkaa kakkuvuokaa apuna käyttäen leivinpaperista pyöreä pohjapaperi vuokaan. Voitele vielä vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 55 min. annos on suuri, joten voit paistaa kakun myös kahdessa osassa, jolloin viipaleista tulee matalampia.
7) Keitä kuorrutteen aineet kattilassa, kunnes se sakenee, mutta on vielä juoksevaa. Jos olet paistanut kaksi kakkua, tee kuorrutetta tupla-annos. Jäähdytä suklaakinuskikuorrutetta hieman, ettei se imeydy kakun sisään. Kaada jäähtyneelle kakulle. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai mantelilastuja.

Näitä suklaamuffineja tein äitini "käskystä". Siitä lisää täällä.
Tuorejuustotäytteiset suklaamuffinit n. 12 kpl
Muffinit
3 1/2 dl jauhoja
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
125 g voita
2 1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
1 1/2 dl maitoa
Täyte:
300 g kermaista tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele muffinipellin syvennykset (myös silikonivuoan), silloin muffinit irtoavat paremmin.
Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet sekä maito ja sekoita hyvin.
Valmista täyte vatkaamalla juusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja muna hyvin sekoittaen.
Täytä vuoat noin puolilleen suklaataikinalla. Pursota juustotäytettä n. 2 rkl jokaiseen muffiniin. Vedä tyllan kärkeä hieman ylöspäin pursotuksen lopulla, niin viimeinen täyte-erä tulee aivan muffinin huipulle.
Kypsennä muffineja n. 25 min. Muffinit ovat parhaimmillaan vastakypsennettyinä ja vielä pehmeinä. Muffineja ei pidä paistaa liikaa, jolloin ne kuivuvat.

Tämän herkun tein työkavereille. Tämä on lakka-kinuskikakku. Tähän lueskelin ideoita useammastakin ohjeesta. Lopulta toteutin "omasta päästäni"
Pohja oli valmiiksi pakkasessa ollut 18 cm varapohja. Leikkasin sen 3 osaan synttärilahjaksi saamallani kakkusahalla. (JES!) Kostutus omenamehulla. Välissä lakkahilloa ja kermavaahtoa. Pinnalla kinuski (1 dl kermaa, 1 dl fariinisokeria, nokare voita. Vähempikin satsi olisi riittänyt...) Ja pursotukset kermaa. Mulla oli 2 prk Flora Vispiä, siitä meni desi kinuskiin, loput vaahdotin. Samasta satsista meni kahteen väliin ja sit noi pursotukset. Hiukka meinas mennä jämptille kerman riittäminen... Nuo kukat ovat jotain valmiita "mauttomia vohvelikukkia" En muista, mistä olen saanut niitä rasiallisen.
Että en minä ihan toimeton ole ollut tässä pitkän hiljaisuuden aikana...
Yritän (huom, yritän...) parantaa tapani ja päivitellä vähän useammin tätä blogiani. Hiukan kiirusta voi pitää, kun kohtapuoliin emoilen sly:n 13. kierroksen. Nooh, napsastaan sitä aikaa sitten uniajasta. Kaipa sit joskus taas ehtii nukkumaankin...
Ennenmuinoin mielenkiintoiset reseptit kirjoitettiin pienelle paperipalalle, nyt ollaan moterneja ja kirjoitetaan ohjeet suoraan blogiin... Ehkä ne (siis ohjeet) löytyvät täältä paremmin... Ehkä... Tässä postauksessa olevat ohjeet ovat Cheryl Lindbladin kirjasta Juustokakkuja arkeen ja juhlaan (Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2009, samaa sarjaa kuin mm. Herkulliset täytekakut, Piiraat ja muut muroherkut tai Herkulliset jälkiruoat)
Kotitekoinen ricottajuusto
(500g valmista juustoa)
2 1/2 litraa maitoa
2 1/5 dl kuohukermaa
3 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1/2 tl suolaa
Sekoita maito, kerma ja sitruunamehu isossa kattilassa. Kiinnitä lämpömittari kattilan sisäreunaan. Lämmitä maitoseosat hitaasti 95 asteeseen. Ota kattila liedeltä ja jätä seisomaan ja jäähtymään 15 minuutiksi.
Aseta tiheä sihti tai harsoliinalla vuorattu lävikkö ison kulhon päälle ja lusikoi juustomassaa varovasti siihen. Jätä massa valumaan tunniksi itsekseen (älä sekoita välillä). Kumoa juustomassa sen jälkeen kulhoon ja sekoita joukkoon suola. Ricottajuusto säilyy jääkaapissa hyvänä noin kolme päivää.
Browniejuustokakku
Brownie:
2 1/4 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
3 rkl sulatettua voita
Pohja:
150 g Digestive-keksejä
2 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sulatettua voita
Täyte:
800 g kermaista tuorejuustoa (esim. Philadelpia)
2 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
1 rkl vaniljasokeria
4 munaa
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki browien kuivat aineet kulhjossa. Vaahdota munat kevyesti ja lisää sulatettu voi. Sekoita munaseos jauhoihin. Vuoraa pieni vuoka (n. 22x30cm) leivinpaperilla. Voitele paperi ja kaada taikian vuokaan. Kypsennä noin 20 min tai kunnes kakku tuntuu kiinteältä. Jäähdytä sen aikaa, kun valmistelet juustokakun muut osat.
Jauha pohjaan tulevat keksit hienoksi muruksi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja voisula. Painele halk. 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jätä jäähtymään.
Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi sähkövatkaimella. Sekoita siihen sokeri, maissitärkkelys ja vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa n 1 min ennen kuin lisäät seuraavan. Leikkaa browniepohja 2x2 cm paloiksi. Kaada vuokaan hieman juustoseosta, levitä brownieruudut sen päälle. Kaada loput juustoseoksesta vuokaan. Kypsennä n. 60 min tai kunnes se on keskeltä juuri ja juuri jähmettynyt. Ota kakku uunista ja jäähdytä täysin. Peitä kakku tuorekelmulla ja nosta se jääkaappiin päiväksi. Irrota vuoan reunat ja sen jälkeen kakku pohjalevystä veitsen avulla. Siirrä tarjolle.
Tuoremansikkajuustokakku
Pohja:
200g Digestive-keksejä
4 rkl voisulaa
Täyte:
800g kermaista tuorejuustoa
2 1/2 dl sokeria
4 rkl maissitärkkelystä
1 rkl vaniljasokeria
2 dl ranskankermaa
4 munaa
2 rkl sitruunamehua
Kuorrute:
3 dl kermaviiliä
2 dl ranskankermaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
Koristelu:
tuoreita mansikoita ja tomusokeria
TAI
5 dl pakastemansikoita
1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
3 rkl vettä
1 1/2 rkl maissitärkkelystä
Laita uuni pohjalle vuoka, jossa on 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Hienonna kaksit muruiksi, lisää joukkoon voisula ja sekoita. Painela halk 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jäähdytä.
Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää sen jälkeen sokeri, maissitärkkelys, vaniljasokeri sekä ranskankerma. Vatkaa sekaan kananmunat yksitellen ja lisää lopuksi sitruunamehu.
Kaada juustoseos vuokaan pohjan päälle, pysennän oin 60 min. Ravista kakkua varoen kokeillaksesi sen kiinteyttä. Sen pitää olla keskeltä juuri ja juuri hyytynyt. Sekoita kuorrutteen ainekset. Ota vuoka uunista ja levitä kuorrute lusikalla kakun päälle.
Laita vuoka takaisin uuniin ja kypsennä vielä 5 min. Ota vuoka uunista ja jäähdytä. Peitä kakku tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yöksi.
Irrota vuoan reuna ja sitten pohja varovasti lastan avulla. Nosta tarjolle. Koristele pinta mansikoilla.
Jos käytät pakasetemansikoita tee näin: Sulata mansikat ja kiehauta ne ja 1/2 dl vettä sekä sokeri. Sekoita suurukseksi 3 rkl vettä ja 1 1/2 rkl maissitärkkelystä ja kaada suurus mansikkaseokseen ohuena nauhana. Jatka sekoittamista kunnes seos sakenee. Nosta kattilan sen jälkeen kuumalta levyltä. Nosta lämmin kuorrutus kylmän kakun päälle ja laita kakku takaisin jääkaappiin odottamaan kunne kuorrute on jähmettynyt.
Sitruunajuustokakku
Pohja:
150 g digestive-keksejä
3 rkl voisulaa
Täye:
400g kermaista tuorejuustoa
125 g ricottajuustoa
2 dl sokeria
4 rkl maissitärkkelystä
1 dl ranskankermaa
3 munaa
yhden ison sitruunan raastettu kuori ja mehu
Kuorrute:
2 dl ranskankermaa
2 rkl sokeria
Koristelu:
Sirtuunan raastettu kuori
Laita uunin pohjalle vuoka, jossa on 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hienonna keksit monitoimikoneessa ja lisää voisula. Painele seos halk 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä pohjaa n. 10 min ja jäähdytä.
Vatkaa juustot pehemäksi ja kuohkeaksi. Lisää sokeri ja maissitärkkelys. Riko joukkoon munat yksitellen ja vatkaa seosta minuutin ajan jokaisen kananmunan lisäämisen jälkeen. Sekoita sen jälkeen seokseen ranskankerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kaada juustoseos vuokaan ja kypsennä n. 50 min tai kkunnes kakun keskust aon juuri ja juuri hyytynyt. Ravista kakkua varovasti kiinteyden toteamiseksi.
Sekoita ranskankerma ja sokeri. Ota kakku uunista ja levitä kuorrute kakkun päälle. Laita kakku takaisin uuniin ja kypsennä sitä vielä 5 min. Ota kakku uunista ja jäähdytä. Peitä kakku tuoreklemulla ja nosta yöksi jääkaappiin.
Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele sitruunankuoriraasteella.
Suklaajuustokakku
Pohja:
150 g Digestive-keksejä
1 rkl kaakaojauhetta
3 rkl voisulaa
Täyte:
200g tummaa suklaata
600g kermaista tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 munaa
1 dl ranskankermaa
Aseta uunin pohjalle vuokaan n. 2 cm vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Hienonna keksit muruiksi, lisää kaakaojauhe ja voisula. Painele n. 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä n. 10 min ja jäähdytä.
Sulata suklaa vesihauteesesa ja jäähdytä. Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Lisää ranskankerma ja sulatettu suklaa. Vatkaa minuutina jan ja kaada seos vuokaan. Kypsennä 55 min. tai kunnes hyytynyt. Ota kakku uunista ja jäähdytä. Peitä tuorekelmulla ja nosta yöksi jääkaappiin.
Irrota vuoka varovasti ja nosta tarjolle. Koristeluun voi laittaa vaikka sulaan suklaaseen kastettuja tuoreita mansikoita. (100g tummaa suklaata, sulata. Kasta mansikoiden kärki suklaaseen ja nosta voipaperin päälle jähmettymään)
Torta di ricotta
Torttutaikina:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
125 g kylmää voita
1 keltuainen
1 rkl kylmää vettä
Täyte:
500g ricottajuustoa
2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa
4 keltuaista
2 dl ranskankermaa
yhden sitruunan raastettu kuori
Koristelu:
1 dl vadelmamehua
1 rkl maissitärkkelsytä
2 rkl vettä
3 dl tuoreita vadelmia
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita piirastaikinaan kuivat aineet, lisää voi nyppimällä. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Peitä kelmulla ja jaätä odottamaan hetkeksi. Kauli sen jälkeen pyöreäksi levyksi ja nsota 28 cm (irtopohjaiseen) matalaan piirasvuokaan.
Valmista täyte. Vatkaa juusto pehmeäksi ja kuohkeaksi. Lisää joukkoon sokeri, vehnäjauhot ja vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen (myös keltuaiset). Lisää joukkoon ranskankerma ja kuoriraaste. Kaada juustoseos vuokaan ja kypsennä n. 60 min. Jätä jäähdymään.
Lämmitä mehu ja suurusta se maissitärkkelysseoksella. Kuumenna seosta kunnes se sakenee.Lisää joukkoon tuoreet vadelmat. Nosta liedeltä ja jäähdytä. Tarjoa kakun lisänä.
Lindyn newyorkilainen juustokakku
Murotaikina
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan raastettu kuori
60 g voita
1 keltuainen
1 rkl vettä
Täyte:
800 g kermaista tuorejuustoa
3 1/2 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
4 munaa
2 keltuaista
1/2 dl kuohukermaa
yhden sitruunan raastettu kuori
Mansikkakastike:
5 dl tuoreita mansikoita (tai pakastettuja)
1 3/4 dl sokeria
3/4 dl vettä
2 rkl vettä
1 1/2 rkl maissitärkkelystä
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri ja situunan kuoriraaste kulhossa. Nypi voi joukkoon. Lisää keltuainen ja vesi, sekoita nopeasti kiinteäksi. Peitä taikina ja jätä tunniksi lepäämään.
Vatkaa juusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja jauhot. Vatkaa 2-3 min ja lisää munat ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa seosta 30 sek jokaisen munan ja keltuaisen lisäyksen jälkeen. Lisää lopuksi kerma ja sitruunan kuoriraaste.
Kaaviloi taikinasta vajaa puolet pyöreäksi levyksi ja nosta se halk 28 cm irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä 15 min ja jäähdytä. Kauli loput taikinasta levyksi ja leikkaa siitä n. 5 cm leveitä, pitkiä nauhoja. Vuoraa vuoan reunat nauhoilla. Paina nauhoja tiukasti reunoja vasten siten, että ne ylettyvät kypsennettyyn pohjaan asti.
Nosta uunin lämpö 250 asteeseen. Kaada juustoseos vuokaan. Kypsennä kakkua 10 min ja alenna uunin lämpö 100 asteeseen. Kypsennä kakkua vielä tunnin ajan. Jäähdytä huoneenlämmössä, peitä tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yön ajaksi. Irrota varovasti vuoasta ja nosta tarjolle.
Valmista mansikkakastike kiehauttamalla mansikat, sokeri ja vesi. Suurusta kiehuva liemi kahteen ruokalusikalliseen kylmää vettä sekoitetulla maissitärkkelyksellä. Kaada seos mansikkaliemeen ja sekoita, kunnes se sakenee. Jäähdytä kastike ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Tarjoa kylmänä kakun kanssa.
Hedelmäpizza
Pohja
5 1/2 dl jauhoja
200 g voita
1 dl sokeria
Juustoseos:
400 g kermaista tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
Koristelu:
tuoreita marjoja tai hedelmiä
Kuumenna uuni 150 asteeseen. Valmista pohja sekoittamalla jauhot ja sokeri. Nypi voi joukkoon ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi. Nosta taikina puoleksi tunniksi klmään. Kuli taikinasta leivinpaperille pieni pyöreä levy. Sopiva halkaisija on n. 25 cm. Kypsennä pohjaa 20 - 25 min tai kunnes se näyttää kypsältä. Siitä ei saa tulla kullanruskea, ainoastaan hyvin vaalean ruskea. Jäähdytä.
Vatkaa juusto pehmeäksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja sokerit. Levitä juustoseos kypsän pohjan päälle ja koristele pinta tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.
Tuorejuustotäytteiset suklaamuffinit n. 12 kpl
Muffinit
3 1/2 dl jauhoja
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
125 g voita
2 1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
1 1/2 dl maitoa
Täyte:
300 g kermaista tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele muffinipellin syvennykset (myös silikonivuoan), silloin muffinit irtoavat paremmin.
Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet sekä maito ja sekoita hyvin.
Valmista täyte vatkaamalla juusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja muna hyvin sekoittaen.
Täytä vuoat noin puolilleen suklaataikinalla. Pursota juustotäytettä n. 2 rkl jokaiseen muffiniin. Vedä tyllan kärkeä hieman ylöspäin pursotuksen lopulla, niin viimeinen täyte-erä tulee aivan muffinin huipulle.
Kypsennä muffineja n. 25 min. Muffinit ovat parhaimmillaan vastakypsennettyinä ja vielä pehmeinä. Muffineja ei pidä paistaa liikaa, jolloin ne kuivuvat.
************
Näitä muffineja kokeilimme äitini kanssa ja näistä tuli tosi hyviä! Teimme muffinit paperisiin leivosvuokiin, jotka laitoimme muffinipellin koloihin. Jokaiseen vuokaan tuli n. 1 rkl taikinaa. Täytettä laitoimme ehkä vähemmän kuin ohjeessa, sillä ohjeen mukainen täyte riitti hyvin 1,5 kertaiseen taikinaan ja sittenkin jäi hieman täytettä yli. Näitä tehdään taatusti toistekin!
Lisään näistä muffineista kuvan myöhemmin, kunhan pääsen kotikoneelle ja saan kamerakännykän muistin purettua...
Omenat alkavat kypysyä, ja makustelin mielessäni tuoretta omenapiirakkaa. No, pakkohan sitä... Tein kokeilumielessä kaksi piirakkaa, joiden ohjeet olivat "samanlaiset, mutta erilaiset".
Toisessa pohjana on pula-ajan monikäyttöinen piiraspohja, ja toinen ohje on vanhasta ME-lehdestä, munaton marjapiirakka. Ohjeet ovat samanlaisia siinä mielessä, että molemmissa sekoitetaan kuivat aineet kulhossa ja nesteiden lisäämisen jälkeen sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Eli helppoja tehdä, ei vaadi taikatemppuja onnistuakseen. Munaa ei tule kumpaankaan. Ja sitten taas ero tulee siinä, että toisessa on nesteenä piimä (kohotus soodalla) ja toisessa on omppumehua ja pullomargariinia (kohotus leivinjauheella).
Molemmat ohjeet ovat suht. pieniä, eli näistä tulee pieni uunivuoallinen/lasagnevuoallinen piirakkaa. Pellille tehtäessä taikina kannattaa tehdä kaksin tai kolminkertaisena (riippuu siitä, miten paksun piirakasta haluaa)
Tämä omenapiirakka on "munaton marjapiirakka"

Eli näin:
1 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1 tl vanilliinisokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia (käytä kasvirasvamargariinia, niin käy maidottomillekin, tai ainakin laktoositonta, niin käy laktoosivaivaisillekin)
2 1/2 dl omenamehua
Päälle:
1/2 l pakastemarjoja
1-2 rkl sokeria
Sekoita keskenään sokeri, vehnäjauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe.
Lisää margariini ja mehu. SEkoita seos nopeasti taikinaksi. Vuoraa uunivuoka (24x30 cm) leivinpaperilla ja levitä taikina sen päälle. Ripottele taikinalle marjat.
Kypsennä leivonnaista 200 asteessa puolisen tuntia. Rpottele leivonnaisen päälle sokeria heti uunista oton jälkeen.
Vinkki! Jos haluat marjaruutuihin mantelista makua, ripottele marjojen päälle mantelirouhetta tai -lastuja.
(Päällä siis omenalohkoja suoraan puusta ja ripaus kanelia, kuumana ripottelin hieman sokeria pintaan)
Ja tämä yksilö taas on pula-ajan piirakkaa.

Ja se menee näin:
3dl piimää
11/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1tl soodaa
31/2 dl vehnäjauhoja
Aineet vain sekoitetaan sekaisin, ja kaadetaan vuokaan. Piirakkaan sopii omput, puolukat, herukat ym. Paistetaan 200 asteessa n. 20-30 min tai kunnes kypsää.
(Tässäkin omppulohkoja, samaisesta puusta, sekä ripaus kanelia. Ja paiston jälkeen ripsotin hiukan sokeria)
Olen minä tässä kesän aikana muutakin leiponut, viikko sitten tein riisipiirakoitakin Mimmi Mutikaisen ohjeella.

(Nuo pari tummaa tuossa päällä, niissä on mustikka-riisipuuroa, kun perinteinen riiskryynipuuro loppui kesken ja kaksi kuorta oli täyttämättä... Onneks sattui jääkaapissa olemaan pikkurinsessaa varten puuroa... Aavistuksen oli mauttomia, koska pikkupimun sapuska on vielä suolatonta. Mut ideana ihan toimiva!)
Sly:n 11. kierros on minun osaltani ohi -ihan liian nopeasti!!! Postipoika toi pakettikortin aamulla ja paketti piti hakea ihan heti. Sen verran sentään maltoin, että avasin paketin vasta kotona...
Tällaisen omenaisen paketin minä sain

Paketista löytyi:
* Silikonisia omena-jääpalamuotteja (Hienoja! Näitä pitää kokeilla myös marspaanimuotteina!)
* Omenamarmeladia (marmeladeja ja hilloja meillä kuluukin aikas paljon)
* Kanelia (No tää onkin aina yleensä loppu...)
* Pandan Duelloja eli valkosuklaalla kuorrutettuja omena-täytelakuja (Menin sit avaan pussin, ihan vaan maistiaiseks... Niimpä... )
* Omenasipsejä (Kuulostaa hyvältä! En vaan uskalla avata pussia vielä...
)
* Punaista melatinia (kyljessä ohje hilloon ja marmeladiin)
* Uuniomena-tuoksykynttilän (Kynttiläaika tuleekin ihan kohtapian)
* Ohjeen omenaiseen kahvikakkuun. Tämä ohje on ihan pakko jakaa myös teidän kanssanne:
Omenainen kahvikakku
200 g voita tai margariinia
2 dl ruokosokeria
2 rkl kanelisokeria
(2 tl piparkakkumaustetta)
3 munaa
2 dl omenamarmeladia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1. Voitele ja korppujauhota vuoka. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään.
2. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja mausteet. Lisää munat yksitellen reippaasti vatkaten. Sekoita joukkoon marmeladi ja jauhoseos. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
3. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45-60 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.
Tämän ja kahden edellisen paketin takaa paljastui minulle täysin uusi tuttavuus, Sari Pöytä Kahdeksalle -blogista. ISO kiitos sinulle näistä mielenkiintoisista paketeista! Paketit on koottu ajatuksella ja niissä on ollut mielenkiintoisia ohjeita leivontakirjafriikille testattavaksi. Minä lähden nyt tutustumaan sinun blogiisi.
Martat-lehdestä kopstattu ohje pula-ajan piiraspohjaan
Pitkä ja piinaava odotus päättyi alkuviikolla, kun posti-Pate tiputti postilaatikkoon saapumisilmoituksen postipaketista. Onneksi sattui sille päivälle olemaan muutenkin asiaa maalikylille -ettei sentään pelkän paketin vuoksi tarvinnut lähteä...
Sehän on tietysti sanomattakin selvää, että paketti on haettava ja heti. Meinasin avatakin sen jo autossa, mutta a) autossa ei ollut teräasetta, millä katkoa teippejä ja b) neiti 3v olisi ollut kärppänä tutkimassa pakettia. Eli piti purra hammasta ja malttaa odottaa iltaan. Kyllä kannatti odottaa! Slyni on taas onnistunut ylittämään odotukseni ja koonnut herkullisen yhdistelmän makuja maailmalta -kuten kesäkuun teemana on.

Paketista löytyi
* mantelilastuja
* kookoshiutaleita
* kaakaojauhetta (tuli muuten mieletön tuoksupöllähdys, kun aukaisin paketin.
aaaaaaaaaah!!!)
* punaista ja vihreää elintarvikeväriä (nestemäisiä)
* kokonaisia neilikoita
* pieniä leivosvuokia
* kaksi herkullista ohjetta, jotka vievät makumatkalle Välimerelle; Marokkolaiset kookoskakut ja Eilatilainen suklaakakku. Paketin kaikki tuotteet kuuluvat jompaan kumpaan ohjeeseen.
Paketti oli todella ajatuksella koottu. Ja varsinkin nuo kookoskakut kuulostavat todella herkullisilta. Ja helppojakin taitavat olla... Itse asiassa ohjeet ovat niin herkullisia, että taidan kirjoittaa ne tähän postauksen loppuun niin saavat toisetkin kuolata! Yritän tehdä noita kookoskakkusia alkukuusta kun meillä vietetään synttäri-nimppariyhdistelmiä.
Marokkolaiset kookoskakut
3/4 dl sokeria
1/2 dl vettä
2-3 rkl sitruunamehua
1 munanvalkuainen
4 1/2 dl kookoshiutaleita
punaista ja vihreää elintarvikeväriä
sokeria koristeluun
20 kokonaista mausteneilikkaa
20 pientä paperivuokaa
1) Keitä vesi, sitruunamehu ja sokeri siirapiksi -noin 4 minuuttia.
2) Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä muutama minuutti ennen valkuaisen ja kookoshiutaleiden lisämistä. Sekoita lusikalla tasaiseksi.
3) Jaa seos kahteen osaan, värjää toinen osa vihreällä ja toinen punaisella. Sekoita väri huolellisesti.
4) Muotoile seoksesta pieniä palloja. Pyöräytä pallot sokerissa, pistä jokaiseen neilikka ja pane paperivuokaan. Laita kakkuset jääkaappiin. Tarjoa kylminä kahvin kanssa tai pieninä makeisina.
Eilatilainen suklaakakku
6 dl vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
200g margariinia
4 dl sokeria
3 munaa
1 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
Kuorrutus:
50g margariinia
3 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl kouohukermaa
Pinnalle:
kookoshiutaleita tai mantelilastuja
1) Sekoita kuivat aineet keskenään.
2) Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat yksitellen.
3) Mausta vaniljalla.
4) Lisää taikinaan jauhoseos siivilän läpi sekä maito.
5) Lisää lopuksi jogurtti ja sekoita taikina tasaiseksi.
6) Piirrä ja leikkaa kakkuvuokaa apuna käyttäen leivinpaperista pyöreä pohjapaperi vuokaan. Voitele vielä vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 55 min. annos on suuri, joten voit paistaa kakun myös kahdessa osassa, jolloin viipaleista tulee matalampia.
7) Keitä kuorrutteen aineet kattilassa, kunnes se sakenee, mutta on vielä juoksevaa. Jos olet paistanut kaksi kakkua, tee kuorrutetta tupla-annos. Jäähdytä suklaakinuskikuorrutetta hieman, ettei se imeydy kakun sisään. Kaada jäähtyneelle kakulle. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai mantelilastuja.
Innostuin pitkästä aikaa leipomaan, kun raparperi lykkää vartta ihan silmissä. Ja toisaalta alkuviikon retkikahvit eräässä Turun saariston kahvilassa innostivat maustamaan suklaamuffinit vadelmalla. Ja siitä (tai niistä) se ajatus sitten lähti...
Ensin metsästin netistä ohjeen piimäiseen piirakkapohjaan. Pohja sopii marjoille, omenalohkoille, raparperille... Lisäksi se on nopea valmistaa -ja vielä munaton!
Ohjeen löysin Valion sivuilta.
2 dl piimää (myös kerma, kermaviili tai vaikka maustamaton jogurtti käy)
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia (käytin rypsiöljyä)
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl leivinjauhetta (HUOM! Ei soodaa, vaikka nesteenä onkin piimää)
Täytteeseen
7 dl raparperinpaloja
1 dl sokeria
(tai 3 dl kauden marjoja, mikrossa sokerin kanssa pehmitettyjä omenia tms, sokeria maun mukaan. Itse tiputtelin mansikka-raparperisopan jämiä. Sopan tein mutu-tuntumalla, joten mitään ohjetta ei ole antaa.)
Pehmitä raparperi sokerin kanssa mikrossa laakeassa astiassa n. 5-8 min. Jos nestettä irtoaa paljon, valuta pois.
Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää piimä ja margariini ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 28 cm). Lisää pinnalle pehmennetyt raparperin palat. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 20-30 minuuttia.
Tarjoa haaleana kylmän jäätelön kanssa tai vaniljakastikkeen kanssa.
Tee taikina 2x ja saat kerralla pellillisen piirakkaa.
Vadelmaiset suklaamuffinit (12 kpl)
(Ohje on Makeat ja suolaiset muffinit-kirjasta hieman muuteltuna, omat muunnokseni ovat suluissa)
rasvaa muffinipeltiä varten tai paperisia vuokia
3 rkl voita (3 rkl öljyä)
60-80 g tummaa suklaata rouhittuna (käytin puolet Pandan tummasta suklaasta, yksi levy on 130g)
200g eli n. 3 dl vehnäjauhoja
100g eli n. 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 1/2 dl maitoa
(Vadelmamarmeladia)
Voitele muffinipellin syvennykset tai jaa muffinivuoat pellin syvennyksiin (vähentää tiskiä...)
Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa ja jäähdytä.
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki, lisää maito ja voi (öljy). Kaada muna-maitoseos kuivien aineiden päälle. Sekoita nopeasti puuhaarukalla tai taikinakaapimella. Kääntele joukkoon suklaarouhe.
Nostele n. 1 rkl taikinaa vuokiin. (Annostele vajaa 1 tl vadelmamarmeladia jokaiseen vuokaan. Jaa loput taikinasta hillon päälle. Katso, että taikina peittää hillon, ettei se pursuile uunissa ihan hallitsemattomasti.)
Paista n. 180 asteisessa uunissa keskitasolla n. 20-30 min. Anna muffinien jäähtyä n. 5 min ja siirrä ne ritilälle jäähtymään.
Tein muffineita tupla-annoksen sekä yhden piirakan. Ja jäljelle jäi tämän verran:

Tässä on listattuna erilaisia nettisivuja, joilla tykkään käydä pyörähtelemässä. (Usein ihan päivittäin...) Jos haluat oman blogisi tälle listalle (tai tältä listalta pois), laita vaikka kommenttia johonkin kohtaan tai laita sähköpostia osoitteeseen kattila1980(at)luukku(piste)com .
Pullablogini:
31 erilaista synttärikakkuideaa, katso myös tämä (klikkaatte ihan omalla vastuulla...
)
Do vegetarians eat animal crackers?
Elämää - Pinkisti ("ent." Pinkki Linnunrata vol. 2)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Ruokaohjeita ja herkkuja à la Marie
Unelmaiset (vinkkiblogi, mm. koristeiden tekoa)

Olen "allerginen" kaikille ketjukirjeille ja -viesteille. "Jos tuhoat viestin niin sinulle käy huonosti"-uhkailut eivät tehoa minuun!
![]()
kattila1980(at)luukku.com
(kopioi osoite sähköpostiohjelmaasi ja korvaa (at) @-merkillä)
"Meijän kylän pojat on kuin paksupäistä karjaa.
Meijän kylän pojat on kuin paksupäistä karjaa.
Enkä minä niitten tähden edes tukkaanikaan harjaa.
Hilkuta-hilkun-kilkun-lilkun tukkaanikaan harjaa."
Lapsuuteni maisemat löytyvät täältä.
Haluatko erottua massasta? Haluatko tehdä ristipistotaulun lempivalokuvastasi? Täällä pystyy "tekemään" omista kuvistaan ristipistokuvia. Kirjo vaikka onnistuinein kakkusi:'
